Muistojen leikkilaatikko

tuokiokuvia taiteilijaelämästä

Sakari Mäkipuro, taidemaalari ja kullankaivaja 

Köhivä Wartburg pörähtää salolaisen talon pihapiiriin.
Eletään vuotta 1965.
Autosta purkautuu pihalle nuori kuvataiteilija perheineen.
Vaimo on juuri saanut vakituisen kuvataideopettajan paikan,
niinpä lasti levittäytyy nyt tähän, tähän kaupunkiin ja tähän taloon.
Lasti, kolme pientä lasta ja luovuuden ilot ja kiroukset.

Siitä alkaa näytelmä, jossa sukelletaan kuvien sisään, nautitaan arjen ja ystävyyden iloista sekä taistellaan ateljeessa demonien kanssa tyhjän kankaan äärellä.
Kolme kymmentä vuotta, kolme sukupolvea ja aina esiin putkahtaa kysymys:

Miten tehdä taidetta? Mistä se syntyy? Miten sen tekeminen on mahdollista?

Sakari Mäkipuron elämänkerrallinen näytelmä Salon Teatteriin on syntynyt lukuisten henkilöhaastattelujen sekä taiteilijan kirjoittaman romaanikäsikirjoituksen Kiveen hattu piirros pohjalta. Romaanikäsikirjoitus löytyi taiteilijan papereidensa seasta, kun hänen jäämistöä alettiin kasata ja tutkia tulevaa näyttelyä ja laadittavaa näytelmäkäsikirjoitusta varten.
Käsikirjoitustyön on mahdollistanut Laura Luostarinen, Varsinaissuomen kulttuurirahasto, lukuisa joukko haastateltavia sekä Mäkipuron perhe, joka on mitään säästelemättä avannut ovensa ja mielensä minulle.

Kiitos Sakke loistavista ajatuksista, kuvista ja ihmisistä, joihin olen kauttasi saanut tutustua.


Ohjaus ja käsikirjoitus
Tarja Saikkonen 
Koreografia

Maija Hoisko
Musiikki

Janne Kuusinen
Lavastus
Satu-Maaria Mäkipuro
Aki Palenius
Valosuunnittelu
Timo A. Aalto
Valosuunnittelijan assistentti
Anniina Tuominen
Tekniikka-ajot
Tuukka Ylönen
Puvustuksen suunnittelu
Sunna Pekkanen
Puvustusassistentti
Sari Mäenpää
Animaatiot
Tero Mäkinen 

Rooleissa mm.

Sakke
Kaleva Pekonen
Piivi eli Varpu
Elina Koskinen
Satu
Sanni Suvila
Sunna
Johanna Parkkinen
Iisa
Iisa Leino / Aliisa Tamminen
Tuula
Merja Koivaara
Erkka
Keijo Tikkanen

Esitys on yhteistyöproduktio Salon taidemuseo Veturitallin kanssa.

Esitys saa ensi-iltansa 6.11. Muut esitykset la 8.11, su 9.11., ke 12.11, pe 14.11, la 15.11, su 16.11., ke 19.11, su 23.11., ke 26.11, pe 28.11, la 29.11, ke 3.12, pe 5.12, la 6.12, ke 10.12. Arkisin klo 19, su klo 16.

2009 esitykset: pe 9.1, su 11.1, ke 14.1, pe 16.1, su 18.1, ke 21.1, pe 23.1, su 25.1. arkisin klo 19, su klo 16.


Lue lisää Sakari Mäkipurosta.


YHTEISTYÖSSÄ:

Salon taidemuseo Veturitalli
Mariankatu 14, 24240 Salo
puh +358(0)2 778 4892

AVOINNA:         
ti-pe 10-18            
la      11-17            
su     11-18            
Suljettu näyttelyvaihtojen aikana.

http://www.salontaidemuseo.fi/