top of page
impro_tapahtumakansi.jpg

IMPROKURSSI 9.5.-8.11.2025

Järjestämme improvisaatiokurssin ajalla 9.5.-8.11.2025, joka tähtää osallistumiseen Salossa järjestettävään improfestivaaliin.

Kurssille haetaan innokkaita improvisaatiosta kiinnostuneita, jo jonkin verran improa tehneitä henkilöitä. Kurssin koko 10 henkilöä.

Kurssilla tutustutaan improvisaatioteatterin eri osa-alueisiin kuten tunne-, puhe- ja fyysiseen ilmaisuun sekä irrotellaan ilmaisua ja syvennetään läsnäoloa. Lisäksi kurssi antaa ja kehittää valmiuksia esiintymiseen yleisön edessä.

Toteutusajankohta: Kevät -syksy 2025, kokoontumiskerrat joka toinen viikko, 2 h kerrallaan yhteensä 11 kertaa ajalla 9.5.-2.11.2025. Lisäksi osallistuminen improfestareille 8.11.2025.

Kurssin ohjaaja: Mia Kuisma

Mia on kokenut improvisaatioteatterilainen, ja on ollut perustamassa Salon Teatterin improryhmää Katastrofiklubia vuonna 2010. Mia on ollut mukana improvisaatioteatterissa esiintyjänä ja ohjaajana harjoituksissa, sekä esiintymisissä vuodesta 2010 lähtien. Hän on myös vuorovaikutuksen ammattilainen ja käynyt erilaisia vuorovaikutuskursseja, kuin myös improvisaatiokursseja.

Kurssin sisältö:

9.5 ja 10.5. Startti- tutustuminen ja ryhmäytyminen
25.5. Erilaisten harjoitusten kautta tutustutaan improvisaatioon
8.6. Läsnäolo ja vuorovaikutus improvisaatiossa, mihin niitä tarvitaan
10.8. Kehonkielen ABC; tekojen, ilmeiden, eleiden, tunne- ja puheilmaisun yhteys ja suhde toiseen ihmiseen
24.8. Statusharjoitteita; tiedostettu tai tiedostamaton ilmaisu, tilan antaminen ja tilan ottaminen
7.9. Tarinankerronta kohtauksissa , lyhyiden kohtausten rakentaminen
21.9. Tarinan perusta, määrittellään ja tutkitaan tarinan käännekohtia. Tarinankerronnan kehittävät tekniikat ja dramaturgia
5.10. Improvisaatio ja näyttelijäntyö , esiintyminen ja esiintymistekniikat haltuun, jännityksen poistaminen
26.10. Tulevan esiintymisen tekniikoiden kiinnittäminen ja harjoittelu
2.11. Esiintyminen kuntoon, harjoitukset ja kurssin palaute
8.11. Esiintyminen improfestareilla

Laita hakemuksesi 30.4.2025 mennessä myynti@salonteatteri.com


Jos heräsi mieleen kysymyksiä, laita sähköpostia yllä olevaan osoitteeseen.

Kurssia tukee TNL Työväen näyttelijöiden liitto ry 

Katastrofiklubi on improvisaatioryhmä, joka mahdollistaa improvisaatiopohjaisen esityksen juuri sinne, missä sinä olet. Tarjoamme teille loistavan tavan pitää huolta nauruntasapainostanne. Katastrofiklubi ilahduttaa, huvittaa, nostattaa mieltä ja hiuksia sekä varmasti aiheuttaa sarjan tahallisia ja tahattomia naurunpyrähdyksiä. Improvisoidussa esityksessä kaikki on mahdollista!


Improvisoitu esitys toimii ilman käsikirjoitusta ja ennalta sovittua juonta. Tarjoamme teille esityksen, joka sisältää erilaisia lyhyitä improvisaationumeroita.


Koska kaikki aiheet tulevat yleisöltä, esityksestä tulee juuri teidän näköisenne.

tilauskeikat

 

Kaipaatko juhliisi ohjelmaa? synttärit, polttarit, firman juhlat... me olemme valmiina palvelukseenne!

 

Impropaketteja saatavana eri kokoisina ja -kestoisina tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

 

Improvisaatioteatterin  lisäksi tarjoamme piiloteatteria.

 Piiloteatterissa järjestetään yleisön joukossa tilanne niin, ettei yleisö tiedä, että olemme näyttelijöitä.

Hinnat: 45 min. 300€

              90 min. 500€

Ota yhteyttä!
toimisto@salonteatteri.com

Lippuvaraukset ja -kyselyt myynti@salonteatteri.com tai WhatsApp:lla tai tekstiviestillä

puh. 040 536 4650

LIPUNMYYNTI, Turuntie 5 

(Jännän kauppakäytävä) 

 avoinna torstaisin 17-20

          sekä tunti ennen esitystä

Vuohensaaren kesäteatteri

Satamakatu 102

24100 Salo

kesänäytelmänä 2025 HOVIMÄKI

  • Facebook
  • Instagram
  • TikTok
  • YouTube
  • Flickr
  • Google Place
bottom of page