top of page
1-24.jpg

SALON TEATTERIN ETIKETTI

Meille kaikki ovat tervetulleita juuri sellaisina kuin ovat. Toivomme, että Salon Teatteriin on aina matala kynnys tulla. Tässä muutamia ohjeita, joihin tutustumalla varmistat teatterivierailusi sujuvuuden.

1-12.jpg

ennen esitystä

Ruuhkien välttämiseksi suosittelemme varaamaan ja lunastamaan paikkaliput hyvissä ajoin ennen esitystä. Ohjeet lippujen ostamiseen täältä.

Esitysiltoina lipunmyyntimme sekä kahviomme avautuvat tuntia ennen esityksen alkua ja palvelevat esityksen alkuun asti.

Huomioithan teatterissa tuoksuyliherkät henkilöt ja saavut teatteriin ilman voimakkaita tuoksuja.

Työryhmäläisille tarkoitetut lahjat voi jättää saajan nimellä varustettuina joko narikkamme tai lipunmyyntimme henkilökunnalle, joka välittää lahjasi saajalle.

1-19.jpg

saapuminen 

Kulttuuritalo Kivan parkkipaikka on rajallinen, joten suosittelemme autojen pysäköintiä torin laidalle. 

Paloturvallisuussyistä ulkotakit on jätettävä narikkaan. Vapaaehtoinen narikkamaksu! Narikkamaksulla olet mukana tukemassa Salon Teatterin toimintaa.

 

Katsomon ovet avataan 15 minuuttia ennen esityksen alkua. Mikäli olet ostanut lippusi ennakkoon, voit ohittaa lipunmyyntipisteen. Otathan paperisen tai sähköisen lippusi valmiiksi esille. Sähköistä lippua ei tarvitse tulostaa, vaan voit näyttää sen älylaitteesi näytöltä. Henkilökuntamme tarkastaa lippusi katsomon ovella.

 

Tulethan paikalle ajoissa, sillä teatterin ulko-ovi sulkeutuu ennen esityksen alkua. Esitys alkaa täsmällisesti ilmoitettuna ajankohtana. Myöhästyneet pääsevät sisälle vasta väliajan alkaessa.

Esityksen kesto on ilmoitettu Salon Teatterin nettisivuilla näytelmän oman kuvauksen yhteydessä.

 

Wheelchair Icon

eSTEETTÖMYYS

Kulttuuritalo Kivassa on neljä pyörätuolipaikkaa.

 

Kerrothan erityistarpeistasi lippua varatessasi, niin varmistamme invapaikkojen saatavuuden. Mikäli tarvitset avustajaa, ja sinulla on EU:n vammaiskortti tai avustajallasi avustajakortti, pääsee avustajasi maksutta esitykseen. Avustajalippujen varaus vain Salon Teatterin oman lipunmyynnin kautta 

 

Katsomossa ei ole induktiosilmukkaa.

1-38.jpg

esityksen aikana

Muistathan asettaa puhelimesi äänettömälle, lentotilaan tai sulkea kokonaan esityksen ajaksi.

Esitysten kuvaaminen ja kaikenlainen tallentaminen on tekijänoikeuslain nojalla kielletty. Käsiohjelma on mukava muisto esityksestä. Käsiohjelmia on myynnissä ennen esitystä sekä lipunmyynnissä että narikassa.

Huomioithan, että teatterin wc-tiloja ei ole mahdollista käyttää esitysten aikana. 

Väliaikatarjoilut tarjoillaan ja nautitaan lämpiössä, joka toimii myös anniskelualueena. Katsomo, näyttämö sekä ulkotilat jäävät anniskelualueen ulkopuolelle.

Kunnioitathan vierustovereitasi katsomossa. Keskustelu esityksestä kannattaa hoitaa väliajalla ja esityksen jälkeen.

 

Toivomme, että reagoit juuri niin kuin itse parhaaksi koet. Esiintyjät eivät myöskään pistä pahakseen, jos haluat antaa väliaplodeja.

1-28.jpg

MAJOITTUMINEN

Edullista majoitusta Salon keskustassa tarjoaa Rock Hotel Salo.

 

Rock-hotelliSalo
+358 40 676 5653
Asemakatu 5, 24100 Salo
info@rockhotel.fi


 

1-41.jpg

ESITYKSEN JÄLKEEN

Palautteesi on meille tärkeää. Mikäli haluat jättää palautetta teatterille tai näyttelijöille, voit jättää terveisesi lipunmyyntiin tai tehdä sen jälkikäteen lähettämällä sähköpostia osoitteeseen 

toimisto@salonteatteri.com.

 

Meille niin risut kuin ruusutkin ovat tärkeitä, jotta voimme kehittää toimintaamme ja parantaa katsojakokemustasi entistä paremmaksi.

kiitos, että valitsit salon teatterin!

bottom of page